keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Flunssan karkottajat

Edelliset neljä päivää olen maannut käytännössä kokonaan sohvalla flunssan kourissa ja siinä samassa blogikin jäi hieman hunningolle. Olo ei vieläkään ole paras mahdollinen, mutta sain sentään kynnet vihdoin lakattua. 

Viime viikon lopulla CesarsShopista tilatus pari lakkaa tulivat jo maanantaina piristämään päivää. Ensimmäisenä kynsille pääsi Picture Polishin Saphira, jota on kynsillä kaksi kerrosta. Saphira tuntui kuivuvan hieman muita Picture Polishin lakkoja hitaammin ja onnistuin muutamaa kynttä hieman sen takia kolhimaan. Saphirassa on hyvin tumma sininen jellypohja, jossa on Picture Polishille tunnusomaista holohitulaa sekä eri kokoisia hologlittereitä.


Maanantai oli muutenkin hyvä postipäivä, sillä myös Über Chicin neljäs laattakokoelma saapui Mi Nailsilta. Uutuudet piti tietenkin saada samaan lakkaukseen yhdistettyä. Valitsin leimaksi sellaisen kuvion, joka jättäisi reilusti Saphiraa näkyviin, kuvio on Überin laatasta 4-02 ja leimauslakkana Color Clubin Harp On It. Leimojen kohdistaminen oli taas hieman ongelmallista ja oikeastaan vain etusormen leima on siellä, missä halusin. 



Lisäsin OPIn I Snow You Love Me'sta yhdet glitterit vielä kynsille hieman tyhjää tilaa täyttämään.

Yritin saada lähikuvaan näkyviin Saphiran säihkettä, onhan se nätti!



Saphira oli itselleni rehellisesti sanoen hieman yllättävä valinta uusista Picture Polishin uusista lakoista. Niiden joukossa oli parikin sellaista lakkaa, jotka ajattelin ensin tilata, mutta päädyin lopulta tähän, sillä se oli vähän erilainen. Tosin lopulta se ehkä osoittautui enemmän oman näköisekseni kuin olin ajatellutkaan.

12 kommenttia:

  1. Oi kun se on upea!! Ja hopeat leimaukset, pitää ehkä matkia kun näyttää niin hyvältä! Mulla on (a)live nyt kynsillä että blogissa, se on kyllä ihana ja tykkäsin kovasti ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on <3 Kävinkin sitä ihastelemassa - sekin on niin kivan näköinen, että tekisi mieli hankkia..

      Poista
  2. Upeat kynnet! Toi Saphira houkuttaisi muakin, mutta saa nähdä, tuleeko hankittua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli kyllä ehkä vieläkin nätimpi kuin alunperin ajattelin..

      Poista
  3. Mä en ainakaan vielä ole sortunut muihin uutuuksiin kuin Winteriin, mutta sen lakan saapumista odotankin enemmän kuin innolla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jäin vielä harkitsemaan, nuo harmaat on olleet miulle perinteisesti vähän hankalia värinä, mutta ehkä se just sen takia pitäiskin hankkia.

      Poista
  4. Onpa hieno kosminen säihke tässä lakassa! Mä aattelin tilailla vain Winterin ja Musen, mutta kyllä tämäkin vain himottaisi kovasti varsinkin näiden kuvien jälkeen. Leimaukset näyttävät hienoilta, olis ihan luullut että olit tarkoittanutkin kohdistella leimat näin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin Muse houkuttaisi itseänikin, mutta ne oli kyllä kaikki jotenkin tosi kivoja.. Varsinkin tuossa makrokuvassa tää näyttää jotenkin ihan uskomattoman hienolta, taisin kerrankin onnistua kuvaamaan lakan niin, että se pääsi ihan oikeuksiinsa!

      Poista
  5. Älyttömän kauniit kynnet♥ Joudun varmaan tilaa tän lakan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo lakka on kyllä ehdottomasti omistamisen arvoinen <3

      Poista